Työehtosopimusten perhevapaakirjauksissa on tärkeää huomioida erilaiset perhemuodot. Tältä sivulta löydät muistilistan, miten se onnistuu.
Syyskuussa 2022 voimaan tullut perhevapaauudistus huomioi aiempaa laajemmin monimuotoisia perhetilanteita. Uudistus pohjaa uudenlaiselle logiikalle, jonka keskeiset lähtökohdat ovat:
- vanhempien välinen tasa-arvo
- perheiden monimuotoisuuden huomioiminen
- perhevapaiden lapsikohtaisuus – lapsella on yhtäläinen oikeus olla kotona hoidettavana perhemuodosta riippumatta.
Pohdittavaa työmarkkinajärjestöille
- Oletteko valmiita tekemään perhevapaakirjaukset työehtosopimuksiin perhevapaauudistuksen uudenlaisen logiikan mukaisesti erilaisia perhetilanteita huomioiden?
- Huomioitteko monimuotoiset perhetilanteet – saavatko esimerkiksi adoptoivat ja lapsen itse synnyttävät perheet yhtäläisesti palkallisia perhevapaita ja kirjataanko erilaiset perhetilanteet aiempaa tarkemmin sopimuksiin?
- Saako uudistuksesta koitua kustannuksia? Isien ja muiden kuin synnyttäneiden vanhempien aseman parantamisella voi olla hintalappu.
Jos kaipaat apua työehtosopimuksen kirjausten muotoilussa tai muissa niihin liittyvissä asioissa, ota kehittämispäällikkö Tiina-Emilia Kaunistoon yhteyttä. Autamme mielellämme. Työmarkkinajärjestöt voivat tilata myös aiheeseen liittyviä puheenvuoroja ja koulutuksia.
Muistilista
- Lapsen kuolema perhevapaan aikana, lapsen syntyminen kuolleena. Maksa vanhemmalle perhevapaan palkallinen osuus, jos lapsi syntyy kuolleena tai kuolee perhevapaiden aikana. Suurimpien alojen työehtosopimukset myöntävät tämän oikeuden, mutta kirjaa tilanne selkeästi sopimukseen tai käytäntöihin.
- Adoptioperheet. Myönnä ensimmäisenä perhevapaille jäävälle adoptiovanhemmalle yhtä paljon palkallisia perhevapaapäiviä kuin synnyttävälle vanhemmalle. Miten huomioitte yksin adoptoivan? Vanhempien kokemuslisien tulee karttua perhevapaiden aikana samaan tapaan adoptoivalla kuin synnyttävällä vanhemmalla.
- Uusperheet. Varmista, että lapsen bonusvanhemmalla, jolle juridinen vanhempi siirtää osan kiintiöstään, on oikeus palkallisiin perhevapaapäiviin.
- Sateenkaariperheet ja kumppanuusvanhemmuusperheet. Huomioi palkallisella osuudella kaikki lapsen vanhemmat. Perhevapaapäiviä voivat käyttää myös vanhemmat, joilla ei ole lapsen juridista vanhemmuutta.
- Yhden vanhemman perheet ja leskiperheet. Tue perheen taloutta ylimääräisillä palkallisilla perhevapaapäivillä, mikäli lapsella ei ole toista vanhempaa ja vanhempi käyttää yksin kaikki perhevapaapäivät.
- Perhehoitoperheet. Myönnä perhehoitajille kahden vuoden palkaton vapaa, kun perheeseen sijoitetaan lapsi. Kustannuksiltaan pieni jousto kannustaa perhehoitajaksi, jos perhehoitaja ei joudu irtisanoutumaan työstään lapsen sijoituksen vuoksi.
Käytäntöjä on avattu enemmän selvityksessä Miten työehtosopimukset huomioivat perheet? – Selvitys suurimpien alojen sopimuksista 2024.