Monimuotoisiin perheisiin luemme adoptioperheet, kahden kulttuurin perheet, lapsikuolemaperheet, tahattomasti lapsettomat, sijaisperheet, sateenkaariperheet, monikkoperheet, leskiperheet, uusperheet ja yhden vanhemman perheet. Tällä sivulla voit perehtyä tarkemmin kuhunkin perheryhmään siitä näkökulmasta, mitä erityistä perhemuotoon tai -tilanteeseen liittyy juuri sosiaali- ja terveyspalveluiden näkökulmasta ja miten perheitä on hyvä kohdata.
Käsiteltävät perhemuodot tai -tilanteet
Adoptioperhe tai adoptioitu sote-palvelujen asiakkaana
Suomessa arvioidaan olevan 30 000–100 000 adoptoitua, tilastointi on aloitettu vasta 1980-luvulla. Kansainvälisesti adoptoituja heistä on noin 5000, joten ylivoimaisesti suurin osa on kotimaan adoptoituja. Lisäksi adoptio koskettaa adoptoitujen läheisiä ja heidän jälkeläisiään.
Jokaisella adoptoidulla on taustallaan vähintään yksi vaihtunut tai katkennut hoivasuhde. Tavat, millä tämä näyttäytyy yksilöiden ja perheiden arjessa, ovat kirjavia.
Adoptoidun taustasta puuttuu palasia, tiedossa ei ole kaikkea perimästä eikä tapahtuneesta. Tämä voi aiheuttaa haasteita terveydenhuollossa, mutta ennen kaikkea yksilön turvallisuudentunteessa ja identiteetin rakentumisessa.
Adoptioon liittyviä erityistarpeita
Yleisimmin adoptioperhe hakee apua ammattilaiselta, kun lapsi tai nuori alkaa oireilla. Joissakin perheissä ilmiöt näkyvät pian lapsen tultua perheeseen, joskus taas adoptoitu oireilee voimakkaasti vasta pidemmän ajan kuluttua. Erilaiset nivelvaiheet kuten päivähoidon tai koulun aloittaminen, murrosikä tai seurustelu nostavat usein pintaan käsittelemättömiä asioita.
Tyypillisimmin syyt hakea apua liittyvät adoptoidun kiintymyssuhteen muodostamisen vaikeuksiin, identiteetin työstämiseen, toiminnallisiin ja itseohjautuvuuden haasteisiin, sekä rankimmillaan lapsen aggressiiviseen tai itsetuhoiseen käytökseen. Lue lisää adoptioon liittyvistä erityistarpeista Adoptioperheet ry:n verkkosivuilta.
On tärkeää ymmärtää, että adoptoidun kanssa tavanomaiset vanhemmuuden neuvot eivät aina auta, eivätkä pelkät rakastavat rajat riitä traumataustaisen lapsen tai nuoren kasvattamisessa. Adoptoidulle on tyypillistä palapelimäinen kehitys, eikä häntä voi verrata biologisessa perheessä kasvaneeseen ikätoveriin.
Adoptoidun oireilu näkyy usein erityisesti tai vain läheisimmille ihmisille. Adoptoitu on oppinut ”maskaamaan” lastenkodissa, erilaisissa ryhmissä kuten päiväkodissa ja koulussa, ja näyttäytyy näissä ympäristöissä usein pärjäävänä ja hurmaavana. Kotona tapahtuu sitten romahdus. Kehityksellisesti traumatisoituneet lapset ja nuoret ovat taitavia myös kääntämään aikuiset toisiaan vastaan, ”splittamaan” (vrt. sijaishuollossa olleet lapset ja nuoret). Ammattilaiset eivät siksi usein tunnista vanhempien kuvauksia lapsestaan tai arjen tilanteesta, pahimmillaan vanhempia ei uskota ja perhe jää vaille tarvitsemaansa kannattelua ja tukea.
Vinkkejä adoptoidun ja hänen vanhempiensa kohtaamiseen
- Traumataustaisen lapsen oireillessa puutteet eivät ole aina vanhemmuudessa. Joidenkin adoptoitujen kohdalla varhaiset kokemukset vaikuttavat niin paljon, että tavallinen turvallinen vanhemmuus ja rakastavat rajat eivät riitä.
- Lastensuojelun palveluissa ei aina osata suhtautua adoptiovanhempiin, jotka haluavat tehdä tiivistä yhteistyötä ammattilaisten kanssa. Adoptiovanhemmilla on usein paras tieto ja käsitys adoptoidun lapsen tai nuoren taustasta ja kehityksestä.
- Jatkuva vaihtuvien ammattilaisten taustoittaminen adoption erityiskysymyksistä verottaa entisestään kuormittuneessa tilanteessa elävien adoptoidun ja adoptioperheen jaksamista. Olisi hyvä, että edes yksi ihminen tiimissä pysyisi samana. Vaikka lapsella ja nuorella onkin oikeus tietää ja osallistua häntä koskevan hoidon päätöksiin, on adoptoidulle uudelleentraumatisoivaa kuulla toistuvasti, miten raskasta arki hänen kanssaan on. Taustakartoituksen voisi tehdä ainakin osittain aikuisten kesken.
- Adoptioon liittyen on saatavilla erityisosaamista! Usein adoptioneuvontaa antanut taho tai kansainvälisen adoptiopalvelun organisaatio voi antaa tietoa yleisesti adoptiosta tai juuri kyseisestä asiakkaasta. Myös Adoptioperheet ry:n puoleen voi kääntyä.
Tutustu Adoptioperheet ry:n oppaisiin:
Kahden kulttuurin perhe sote-palvelujen asiakkaana
Kahden kulttuurin perheillä tarkoitetaan perheitä, joissa vanhemmilla on eri kulttuuri- tai kielitausta, ja usein perheessä puhutaan useampaa kieltä. Suomessa asui vuoden 2024 lopussa yli 90 000 sellaista perhettä, joissa toinen puoliso on Suomessa syntynyt ja toinen ulkomailla. Lisäksi Suomessa asuu yli 17 000 sellaista perhettä, joissa kumpikin puoliso on syntynyt keskenään eri maissa. Perheet voivat kohdata erityisiä vahvuuksia, kuten monikielisyyttä ja laajaa kulttuurista osaamista, mutta myös haasteita, esimerkiksi kielimuurin, erilaisten kasvatuskäsitysten ja palvelujärjestelmän monimutkaisuuden vuoksi. Familia ry on valtakunnallinen asiantuntija- ja edunvalvojajärjestö, joka tarjoaa vertaistukea, tietoa ja koulutusta sekä vaikuttaa sote-palveluiden yhdenvertaisuuteen.
Kahden kulttuurin perheiden erityiskysymykset sosiaali- ja terveyspalveluissa
Kahden kulttuurin perheissä perherakenteet, roolit ja kasvatuskäsitykset voivat poiketa valtakulttuurista. Päätöksenteko voi olla yhteisöllisempää, sukulaisilla olla suurempi rooli arjessa ja vanhemmuuden vastuu jakautua eri tavoin. On tärkeää, ettei erilaisia toimintatapoja tulkita puutteiksi. Kulttuurisesti sensitiivinen vuorovaikutus tarkoittaa oletusten välttämistä ja avoimia kysymyksiä väärinymmärrysten sijaan: “Miten teillä tämä asia hoidetaan?”.
Luottamusta voivat heikentää aiemmat kokemukset viranomaisista, ja moni perhe pelkää erityisesti lastensuojelua. Tämä voi estää avun hakemista ajoissa, mikä korostaa ennaltaehkäisevän työn tarvetta. Lisäksi maahanmuuttoon liittyvät stressitekijät – turvattomuus, taloudellinen epävarmuus, verkostojen puute – vaikuttavat perheen jaksamiseen ja siihen, miten palveluihin suhtaudutaan.
Terveyspalveluissa kielimuuri ja kulttuurierot voivat estää ymmärtämisen. Selkokieli, visuaaliset ohjeet ja ammattitulkkaus ovat välttämättömiä, ja ymmärrys tulee varmistaa kysymällä. Perheillä voi olla erilaisia käsityksiä lapsen kehityksestä, ravitsemuksesta ja liikunnasta; sukupuoliroolit voivat rajoittaa esimerkiksi isän osallistumista vauvan hoitoon. Monikielisyys on huomioitava, jotta normaalia kehitystä ei tulkita viiveeksi.
Perhepalveluissa kohdataan usein laajoja perheyhteisöjä. Ohjeet annetaan selkeästi ja tarvittaessa tulkin kanssa myös arjen tilanteissa. Luottamuksen rakentuminen voi vaatia useita tapaamisia. Monissa perheissä vanhemmat neuvottelevat jatkuvasti kahden kulttuurin kasvatusnäkemyksistä, mikä voi näyttäytyä ristiriitoina palveluissa ja vaatii ammattilaiselta herkkyyttä.
Vinkkejä kahden kulttuurin perheen ja lapsen kohtaamiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa
- Kohtele kaikkia perheenjäseniä tasavertaisesti – suomalainen puoliso ei ole tulkki eikä oletettu tiedonvälittäjä.
- Kohtaa kulttuurisensitiivisesti ja antirasistisesti: erilaiset tavat eivät ole automaattisesti heikompia kuin suomalaiset käytännöt. Pohdi, mitkä ovat omia tiedostamattomia ennakkoluulojasi ja tee ne itsellesi näkyväksi.
- Kysy avoimia kysymyksiä perherakenteesta, kasvatuskäsityksistä ja arjen tavoista – älä tee oletuksia.
- Tunnista maahanmuuton kuormitustekijät (epävarmuus, talous, verkostojen puute), jotka voivat vaikuttaa luottamukseen, jaksamiseen ja perheen kuormitukseen.
- Kerro selkeästi tapaamisten tarkoitus, prosessin kulku ja mahdolliset seuraavat vaiheet, jotta epäluulot eivät kasva.
- Varmista ymmärrys: selkokieli, tulkkaus, visuaaliset ohjeet ja kirjalliset yhteenvedot. Pelkkä käännös ei riitä – varmista sisäistäminen.
- Tiedosta, että pelko lastensuojelua kohtaan voi estää avoimuutta.
- Huomioi, että perheellä voi olla toimivia rutiineja, jotka poikkeavat suomalaisista normeista.
- Hyödynnä kaksikielisiä ja monikielisiä materiaaleja.
- Kysy perheen omista terveys- ja hoitokäytännöistä ja sovita suositukset yhteen niiden kanssa.
- Huomioi lapsen näkökulma ja monikielisyyden vaikutus kehitysarvioihin, jotta normaalia kehitystä ei tulkita viiveeksi.
- Ota mielenterveys, synnytyksen jälkeinen jaksaminen ja mahdolliset trauma- tai stressitekijät puheeksi sensitiivisesti.
- Keskustele vanhempien rooleista avoimesti ja tunnista, että he voivat neuvotella kahden kulttuurin odotusten välillä.
- Varmista aina, että ohje on ymmärretty, ei vain kuultu.
- Rakenna luottamusta johdonmukaisesti ja pienin askelin.
- Kunnioita perheen kulttuuria, mutta ohjaa tarvittaessa selkeästi lainsäädännön ja lapsen edun mukaiseen toimintaan.
- Varaudu ristiriitatilanteisiin ja kulttuurikonflikteihin ammattilaisen herkkyydellä ja tukea tarjoten.
- Hyödynnä perheen omia voimavaroja ja yhteisön tukea, jos perhe niin haluaa.
- Käytä konkreettisia esimerkkejä ja näyttöön perustuvia keinoja arjen tukemiseen.
Lapsikuolemaperhe sote-palvelujen asiakkaana
Lapsikuolemaperheellä tarkoitetaan perhettä, joka on kohdannut lapsen, nuoren tai nuoren aikuisen kuoleman lapsen iästä tai kuolinsyystä riippumatta. Myös perheet, joiden lapsi syntyy kuolleena, ovat lapsikuolemaperheitä.
Suomessa kuolee joka vuosi 400–500 alaikäistä lasta, joista noin 100–150 syntyy kuolleena. Alle 30-vuotiaita nuoria aikuisia kuolee vuosittain noin 400. Suru lapsen kuolemasta ei koskaan lopu kokonaan, joten tuen tarve jatkuu usein vielä vuosia menetyksen jälkeen. Monissa perheissä on myös sisaruksia, joiden tuen tarve ei välttämättä ole yhtä näkyvää kuin aikuisen.
Lapsikuolemaperheiden tuen tarve sosiaali- ja terveyspalveluissa
Lapsen menetys aiheuttaa koko perheelle suurta surua. Erilaisia kokemuksia ja tuen tarpeita on yhtä monta kuin on surijaa. On tärkeää, että surua tai tuen tarvetta ei väheksytä, oli kuolinsyy tai kuolleen lapsen ikä mikä tahansa. Lapsi on olemassa, kun raskaus on alkanut, eikä vanhempi–lapsisuhde pääty täysi-ikäisyyteenkään.
Kuolleen lapsen ikä ei vaikuta surun tai tuen tarpeen määrään. Esimerkiksi kohtukuolema ja geneettinen tai myöhäinen raskaudenkeskeytys sekä aikuisen lapsen menettäminen aiheuttavat suurta surua, johon perhe tarvitsee tukea. Järjestys on aina väärä, kun lapsi kuolee ennen vanhempaansa. Jos lapsi kuolee ennen syntymää, perheille kuollut lapsi on lapsi, ei sikiö. Tämä koskee usein myös tilanteita, joissa lapsi kuolee ennen lääketieteellisen kohtukuoleman rajaa. On tärkeää muistaa sensitiivisyys ja käyttää samaa sanaa, jota perhe käyttää lapsestaan.
Liian usein perheet kokevat tippuvansa palvelujärjestelmän ulkopuolelle lapsen kuollessa. Näin voi käydä esimerkiksi, kun neuvolan asiakkuus päättyy saman tien lapsen kuollessa odotusaikana tai kun perheellä ei ole ollut kontaktia terveydenhuoltoon lapsen kuolemaan liittyen (esim. onnettomuudet). Perheet arvostavat yleensä suuresti, jos ammattilaiset voivat tehdä joitain seurantayhteydenottoja, vaikka asiakkuus virallisesti päättyisikin. Jatkotuen pariin ohjaaminen ja kaikkien perheenjäsenten huomioiminen on äärimmäisen tärkeää.
Vinkkejä lapsikuolemaperheen kohtaamiseen sosiaali- ja terveyspalveluissa
- Kohtaa jokainen lapsen kuoleman kokenut mahdollisimman kiireettömästi, sensitiivisesti ja yksilöllisesti.
- Varmista, että perhe saa tarvitsemaansa tukea. Kysy, millaista tukea perhe kaipaa, ja tarjoa apua aktiivisesti. Perheenjäsenten voimavarat ovat rajalliset, ja tuen etsiminen saattaa tuntua heistä ylitsepääsemättömän vaikealta.
- Huomioi kaikki perheenjäsenet. Esimerkiksi isät voivat kaivata tukea omaan suruunsa, sillä he saattavat usein ryhtyä puolison ja muun perheen tukijaksi. Myös lapset ja nuoret tarvitsevat tukea omassa surussaan. Vanhemmilla ei välttämättä ole voimavaroja tukea heitä oman surunsa keskellä. Lapsen oirehtiminen voi tulla esille muuttuneena käytöksenä ja käytöshäiriöinä pitkänkin ajan kuluttua.
- Kerro saatavilla olevasta ammattiavusta: esimerkiksi kriisiavusta, lapsiperheiden kotipalvelusta ja perheneuvolan palveluista.
- Kerro järjestöjen tarjoamasta vertaistuesta.
- Anna tietoa (esim. esitteitä) myös kirjallisesti.
- Kysy perheeltä, haluavatko he, että välität heidän tietonsa yhteydenottoa varten eri tahoille heidän luvallaan. Lapsen menettäneet kokevat tämän monesti helpottavana toimintatapana surun keskellä.
- Kysy perheen vointia ja tuen tarvetta myöhemminkin – ei pelkästään heti kuolemantapauksen jälkeen. Perheet tarvitsevat monesti tukea myös akuutin kriisitilanteen jälkeen, vaikka olisivat aluksi kieltäytyneet tuesta. Suru ei lopu tietyn ajan kuluessa, eivätkä perheenjäsenet unohda menetettyä läheistä.
- Kohtaa perhe rohkeasti. Suru on yksilöllistä, eikä ole yhtä oikeaa tapaa olla tukena.
Pohdittavaksi
Käpy Lapsikuolemaperheet ry:n kolme tärkeintä arvoa ovat kuolleen lapsen arvostus, yksilöllisen surun kunnioitus sekä toivo ja usko tulevaisuuteen. Miten nämä arvot voisivat näkyä työssäsi, kun kohtaat lapsensa menettäneen perheen?
Käpy ry tarjoaa valtakunnallista vertaistukea lapsen kuoleman kokeneille perheille. Vertaistukea on saatavilla ensisijaisesti vanhemmille ja perheille, joiden lapsi on kuollut raskauden myöhäisessä vaiheessa, vauvana, lapsuudessa, nuorena tai nuorena aikuisena.
Tutustu Käpy ry:n materiaaleihin, jotka on suunnattu ammattilaisille
Surevan kohtaaminen -toiminnan tietopankki surevan kohtaamisesta
Sosiaaliturvaopas lapsensa menettäneille
Lapsen kuolema –tukikirjanen perheille ja ammattilaisille
Miten tukea lasta ja nuorta, kun läheinen on kuollut –opas
Leskiperhe sote-palvelujen asiakkaana
Leskiperheellä tarkoitetaan perhettä, jossa perheestä on kuollut vanhempi. Suomessa jää leskeksi vuosittain noin 3 000 työikäistä ja noin 1 800 lasta menettää vanhempansa alaikäisenä. Leskiperheessä toisen vanhemman menetys tarkoittaa leskivanhemmalle usein totaalista yksinhuoltajuutta ja sen mukanaan tuomia haasteita. Monesti aikuista kuormittaa surun lisäksi myös kuolemaan liittyvien velvoitteiden hoitaminen.
Mitä ammattilaisten tulisi ottaa huomioon kohdatessaan leskiperheitä?
Läheisen kuolema on yksi elämän raskaimmista kokemuksista. Jokainen perhe suree omalla tavallaan – suru voi ilmetä eri tavoin iän, persoonallisuuden ja vallitsevan tilanteen mukaan. Vanhemman kuoleman jälkeen kohtaamisessa korostuvat empaattisuus ja ammattitaitoinen tuki. Kuunteleminen ilman kiirettä on tärkeämpää kuin oikeat sanat.
Ammattilaisen on tärkeää kohdata perhe oikealla hetkellä ja tavalla. Vanhempi tarvitsee tukea sekä omassa että lasten surussa, mutta myös käytännön asioiden hoidossa. Usein apua tarvitaan myös taloudellisten asioiden kanssa. Yhteistyön ja tiedonsiirron muiden ammattilaisverkostojen kanssa tulee toimia sovitusti ja perheen suostumuksella, jotta kaikki perheen kanssa työskentelevät tahot ovat tietoisia tilanteesta.
Lapsen tapa surra voi olla hyvin erilainen kuin aikuisen, mutta jo pienelläkin lapsella on kyky surra ja tarve ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan. Lapset ja nuoret tarvitsevat aina aikuisten tukea surun ja menetyksen käsittelyyn.
Perheenjäsenen menetys kulkee mukana läpi elämän. Suru voi nousta esiin vuosienkin päästä eri elämäntilanteissa. Perheen on tärkeä tietää, että tukea on saatavilla myös myöhemmin – ei vain heti menetyksen jälkeen.
Vinkkejä vanhemman kuoleman kokeneen perheen kohtaamiseen sote-palveluissa
• Kohtaa sureva perhe rohkeasti – myötätunto merkitsee enemmän kuin sanat.
• Ota yhteyttä ja tarjoa tietoa saatavilla olevasta tuesta: kriisituki, sosiaalipalvelut, kotipalvelu, perheneuvola, taloudellinen tuki, vertaistuki.
• Varmista, että kaikki perheenjäsenet saavat tarvitsemansa tuen.
• Kartoita perheen tukiverkosto.
• Tärkeä tukimuoto leskiperheelle on konkreettinen apu arkeen; kotitöihin ja lastenhoitoon.
• Ennen lapsen palaamista päivähoitoon tai kouluun, keskustele vanhemman ja lapsen kanssa. Sopikaa, miten kuolemantapauksesta kerrotaan ja miten yhteyttä perheeseen pidetään.
• Kysy perheen kuulumisia säännöllisesti – surulla ei ole aikarajalla, tuki voi olla tarpeen myöhemminkin ja sen tarve voi muuttua.
Vinkkejä surevan lapsen ja nuoren kohtaamiseen
• Puhu kuolemasta rehellisesti ja rohkaise lasta/nuorta puhumaan.
• Anna lapsen/nuoren surulle tilaa lempeästi ja turvallisesti.
• Auta lasta/nuorta käsittelemään ja sanoittamaan tunteita sekä muistelemaan kuollutta vanhempaa.
• Lapsen/nuoren kanssa voi olla myös yhdessä hiljaa, jos se tuntuu hyvältä.
• Huomioi, että lapsi/nuori voi peitellä suruaan huolehtiessaan vanhemman jaksamisesta.
• Vahvista turvallisuuden tunnetta arjen rutiineilla ja aikuisen läsnäololla.
• Käytä apuna toiminnallisia menetelmiä: leikki, sadut, musiikki, rauhoittavat ja rentouttavat harjoitukset, kirjoittaminen, piirtäminen, elokuvat, käsityöt, muistokokoelman askartelu.
Lisätietoja ja materiaaleja leskeyteen ja suruun liittyen
Molemmat opaskirjaset ovat tilattavissa, ladattavissa ja luettavissa yhdistyksen nettisivuilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Sivuilta voi tilata maksuttomasti myös yhdistyksen esitteitä. Tilaa materiaaleja.
Monikkoperhe sote-palvelujen asiakkaana
Monikkoperhe on perhe, johon on syntymässä tai jo syntynyt useampi lapsi kerralla, toisin sanoen kaksoset, kolmoset, neloset ja niin edelleen Kaksoset syntyvät vuosittain noin 600 perheeseen, kolmoset noin 5–10 perheeseen. Nelosia syntyy harvoin. Monikkosisaruksia on Suomessa jopa lähes 200 000, joista alaikäisiä noin 27 000 monikkolasta.
Tieto monisikiöraskaudesta on ennakoimaton, joten perheet käyvät läpi laajaa tunneskaalaa ja isoja muutoksia. Vanhempia mietityttävät erityisesti lasten terveys, perheen talous, oma jaksaminen ja monikkovanhemmuuden erityiskysymykset kuten lasten yksilöllisyyden tukeminen. Palkitsevinta monikkovanhemmuudessa on useamman samanikäisen kehityksen seuraaminen.
Monikkoperheiden erityispiirteiden vaikutus terveyspalveluissa
Monisikiöraskaus on riskiraskaus, jota seurataan sekä neuvolassa että erikoissairaanhoidossa. Vanhemmat ovat usein huolestuneita sikiöiden terveydentilasta ja raskauden sujumisesta. Heillä on suuri tarve saada tietoa muun muassa monikkoraskaudesta, monikkoarjesta ja monikkoudesta. Monikkolapsista 40 prosenttia syntyy ennenaikaisesti ennen raskausviikkoa 37. Kaksosista noin 40 prosenttia on synnyttyään tehohoidossa ja kolmosista 100 prosenttia.
Monikkovanhemmat tarvitsevat tietoa ja kohdennettua tukea usean samanikäisen lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen. Terveyspalveluissa on tärkeää ottaa huomioon, että monikkovanhemmilla esiintyy enemmän väsymystä sekä parisuhteessa näkyviä ongelmia kuin muissa lapsiperheissä.
Vinkkejä terveydenhuollon ammattilaisille monikkoperheen kohtaamiseen
• Onnittele perhettä – älä kauhistele.
• Perhe, joka on juuri kuullut odottavansa monikkolapsia, haluaa monikkoperheille tarkoitettua kohdennettua tietoa ja faktoja muun muassa riskeistä ja seurannoista.
• Turvallinen hoitosuhde syntyy, jos raskauden aikaiset seurantakäynnit pystytään keskittämään yhdelle tai enintään kahdelle lääkärille.
• Ohjaa odottajaperhe monikkoperheille suunnattuun perhevalmennukseen. Monikkoperhevalmennusta on tarjolla eri alueilla sekä valtakunnallisesti etäyhteyksin.
• Monikkovanhemmuus voi tuoda mukanaan paljon ääritunteita (esim. pelko, huolestuneisuus, riittämättömyys ja pettymys), joista kannattaa keskustella avoimesti. Ammattilaisena roolisi kuuntelijana on tärkeä.
• Imetysohjausta tulisi tarjota tavalla, jolla monikkoerityisyys on huomioitu.
• Kohtaa jokainen lapsi yksilönä ja kannusta perhettä tukemaan lasten yksilöllistä kehitystä arjessa. Jos mahdollista, on hyvä varata eri vastaanottoajat monikkosisaruksille esimerkiksi peräkkäisinä aikoina. Jos vastaanottoaika on kuitenkin yhteinen, paneudu selkeästi erikseen jokaisen lapsen asioihin, jotta ne tulisivat käsitellyksi yksilöllisesti.
Monikkoperheiden erityispiirteiden vaikutus sosiaalitoimessa
Monikkoperheen lapsiluku kasvaa ennakoimattomasti 2–4 lapsella kerralla. Jos perheessä on ennestään sisaruksia, voivat vanhemmat tarvita kotipalveluapua jo raskausaikana. Keskosuus on huomattavasti yleisempää kuin tavanomaisessa raskaudessa. Kotipalvelua tarvitaan lasten vauva- ja pikkulapsi-iässä avuksi lastenhoitoon, ruuanlaittoon ja siivoukseen. Monikkolapset nukkuvat usein eri rytmissä, jolloin vanhempien lepo voi jäädä riittämättömäksi.
Jaksamisen lisäksi vanhempia huolestuttaa usein talous. Perhe voi joutua muuttamaan isompaan asuntoon ja investoimaan liikkumiseen. Tarvikehankinnat tehdään yhtäaikaisesti samankokoisina. Sosiaaliturva ei kaikilta osin ole täysimääräisesti lapsikohtaista. Erityisen tiukkaa on usein alle 3-vuotiaiden ja teini-ikäisten monikkolasten perheissä.
Vinkkejä sosiaalialan ammattilaisille monikkoperheen kohtaamiseen
• Kannusta vanhempaa ja normalisoi tilannetta.
• Monikkovanhemmuuden herättämiä tunteita on hyvä käydä läpi vanhemman kanssa.
• Kartoita perheen tukiverkosto jo ennen lasten syntymää.
• Useamman lapsen kanssa asioiva vanhempi arvostaa apua esim. lasten pukemisessa ja esteettömän kulun varmistamisessa.
• Ohjaa monikkoperhe vertaistuen piiriin monikkoperheyhdistykseen ja monikkotiedon äärelle.
• Pyydä vanhempaa kuvailemaan monikkoarkeaan. Erityinen huomio tulisi kiinnittää vanhempien jaksamiseen keskos-, yksinhuoltaja-, kolmos- ja nelosperheissä, sekä teini-ikäisten monikkolasten perheissä.
• Monikkoperheet tarvitsevat keskimäärin enemmän sote-palveluja kuin perheet keskimäärin. Perheen tarvitsema tuen määrä voi olla määräaikaisesti erittäin suuri.
• Huomioi myös yksössisarukset, sillä he voivat jäädä hieman syrjään monikkolasten synnyttyä.
Lisätietoja ja materiaaleja ammattilaisille monikkolapsista ja -perheistä
Sateenkaariperhe ja kumppanuusperhe sote-palvelujen asiakkaana
Sateenkaariperheet ovat monenlaisia lapsiperheitä, joissa yksi tai useampi vanhempi kuuluu seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön. Suomessa yli 10 000 lasta elää sateenkaariperheessä. Perheet voivat olla esimerkiksi kahden äidin tai kahden isän perheitä, useamman vanhemman kumppanuusperheitä, yhden vanhemman perheitä ja uusperheitä.
Kumppanuusperheissä vanhemmuutta jaetaan yleensä jo suunnitteluvaiheesta alkaen jonkun muun kuin (pelkästään) oman puolison kanssa. Vanhemmuuskumppanina voi olla esimerkiksi vanha ystävä tai pariskunta, johon on tutustuttu varta vasten perheellistymistä ajatellen. Kaikki kumppanuusperheet eivät ole sateenkaarevia. Perhemuoto sopii hyvin monenlaisille ihmisille.
Sateenkaariperheet ja vähemmistöstressi
Vähemmistöstressi tarkoittaa pitkäaikaista sosiaalista ja sisäistä painetta, joka johtuu yhteiskunnan normeista ja asenteista vähemmistöryhmää kohtaan. Se voi vaikuttaa kielteisesti fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin. Sillä voi myös olla vaikutuksia ihmissuhteisin sekä yhteistyösuhteeseen ammattilaisten kanssa. Vähemmistöstressin vuoksi ja etenkin, jos vanhemmalla on syrjintäkokemuksia, voi olla suurempi kynnys ottaa esille vaikeita asioita.
Vanhempien huolenaiheet
Perheitä huolettaa työntekijöiden ja laajemminkin yhteiskunnan asenteiden vaikutus lapseen ja tuleeko myös ei-biologinen tai ei-juridinen vanhempi huomioiduksi kaikissa tilanteissa. Nähdäänkö esimerkiksi ei-synnyttänyt äiti yhtä oikeana vanhempana kuin lapsen synnyttänyt puolisonsa?
Useamman kuin kahden vanhemman perheet
Kun perheessä on useampi kuin kaksi vanhempaa, he ovat oikeudellisessa mielessä eriarvoisessa asemassa suhteessa lapseen. Lapsella on Suomessa oikeus vain kahteen juridiseen vanhempaan. Huoltajia voi olla useampiakin, mutta huoltajuuden saaminen kaikille vanhemmille ei ole itsestäänselvyys. On tärkeää, että lapsen suhde kaikkiin vanhempiinsa tulee huomioiduksi. Lapsen ja perheen kokonaistilanteen arvioinnin ja hahmottamisen kannalta on tärkeää, että kaikki tosiasialliset vanhemmat tulevat kuulluksi olipa heidän juridinen asemansa suhteessa lapseen mikä tahansa. On tyypillistä, ettei biologinen tai juridinen asema vaikuta siihen, kuinka syvä ja läheinen lapsen ja vanhemman suhde on.
Vinkkejä sateenkaari- ja kumppanuusperheen ja lapsen kohtaamiseen sote-palveluissa
- Oleta moninaisuutta: ”Perhe tai lapsi voi olla aivan millainen tahansa. En tiedä heistä mitään, ennen kuin he itse kertovat.
- Luottamus ammattilaiseen joutuu heti alkuun koetukselle, jos asiakas törmää vahvoihin olettamuksiin tai arvottamiseen sen suhteen, millainen hänen perheensä kuuluisi olla. Käytä siksi avoimia kysymyksiä.
- Hyviä avoimia kysymyksiä ovat muun muassa: ”keitä teidän perheeseen kuuluu”, ”keitä lapsen perheeseen kuuluu”, ”miten teidän perheessä vanhemmuutta jaetaan”, ”kuuluuko perheeseen muita ihmisiä sinun ja lapsesi lisäksi”, ”keitä tälle käynnille on osallistumassa”.
- Kun perheestä on saanut avoimilla kysymyksillä tietoja, on helppo kysyä juuri heidän perhetilannettaan koskevia lisäkysymyksiä.
- Puhu ihmisille suoraan, älä kolmannessa persoonassa (”mites äiti on voinut”, ”mitäs isälle kuuluu”), ainakaan ennen kuin olet kysynyt, millä nimityksillä ihmiset haluavat tulla kutsutuksi.
- ”Vanhempi”, ”vanhemmat”, ”synnyttäjä”, ”odottaja”, ”perheen aikuiset”, ”kotiväki”, ”toinen vanhempi”, ”ei-synnyttävä vanhempi” ovat turvallisempia sanoja uusien asiakkaiden kanssa kuin sukupuoleen sidotut tai olettavat nimitykset.
- Kunnioita asiakkaan itsemääräämisoikeutta. Kysy, mitä nimityksiä vanhemmat itsestään haluavat käytettävän ja käytä niitä. Tämä on tärkeää erityisesti lasten kanssa kommunikoidessa.
- Vaikka vanhemmat eivät olisi rakkaussuhteessa keskenään, on tärkeää tukea vanhempien välisiä suhteita ja yhteistyötä.
- Sateenkaariperheet, erityisesti miesparit, saavat lapsia myös sijaissynnytyksen kautta. On hyvä pohtia, millaisia palveluita heille on odotusaikana tarjota.
- Samaistumiskohteet tukevat lapsen hyvinvointia. On tärkeää, että etenkin lapsiasiakkaat näkevät julisteissa ja kirjoissa oman perheensä kaltaisia perheitä. Vinkkejä monimuotoisuutta käsitteleviin lastenkirjoihin löytyy Sateenkaariperheet ry:n verkkosivuilta.
- Jokaisen ammattilaisen on hyödyllistä kysyä itseltään: ”miten minä voin toiminnallani tukea juuri tätä lasta ja hänen perhettään”.
Lisätietoja ja materiaaleja sateenkaari- ja kumppanuusperheistä ja -perheille
Sijaisperhe sote-palvelujen asiakkaana
Suomessa noin 10 000 lasta ja nuorta elää huostaanotettuina muualla kuin syntymävanhempansa luona. Yli puolet heistä on sijoitettu perhehoitoon. Perhehoitoa toteutetaan sijaisperheissä, joiden vanhemmista käytetään nimityksiä perhehoitajat tai sijaisvanhemmat. Lapsi voidaan sijoittaa sukulais- tai läheisperheeseen tai hänelle ennestään tuntemattomaan perheeseen. Perhekodilla tarkoitetaan yksityisen perheen kotia, jossa perhehoitoa annetaan.
Perhehoitoa käytetään sekä avohuollon tukitoimena, huostaanotettujen lasten sijaishuoltona ja lapsi voidaan sijoittaa perhehoitoon myös yhdessä vanhempansa kanssa. Hyvinvointialue vastaa sijoituksesta, valitsee lapselle sopivan perheen ja tekee perhehoitajien kanssa toimeksiantosopimuksen.
Yhteistyötä tekee laaja joukko
Sijoitetun lapsen vanhemmuuteen ja huoltajuuteen liittyvät tehtävät jakautuvat usealle taholle: viranomaiselle, huoltajalle, vanhemmalle ja perhehoitajalle. Tämä vaikuttaa siihen, miten yhteistyö lapsen asioissa järjestetään sosiaali- ja terveyspalveluissa. Oikeus tehdä päätöksiä huostaanotetun ja sijoitetun lapsen asioissa jakaantuu lapsen huoltajien ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kesken riippuen huostaanoton tarkoituksesta ja sen toteuttamisesta. Perhehoitaja vastaa arjen huolenpidosta ja tekee sitä koskevat arkipäiväiset päätökset. Avohuollon sijoituksessa lapsen asioista päättää aina hänen huoltajansa. Sosiaalityöntekijä tietää, miten tehtävät ja päätöksenteko jakautuvat juuri kyseisen lapsen kohdalla.
Turvan kokemuksen lisääminen on tärkeää
Sijoitetut lapset ovat kokeneet muutoksia ja usein myös traumaattisia kokemuksia. Lapsi voi kokemustaustansa vuoksi olla jatkuvasti valmiustilassa mahdollisen uhan havaitsemiseksi. Trauma voi aktivoitua arjessa yllättäen ja näkyä käyttäytymisessä tai tunteissa. Yli- tai alivireystilassa lapsi ei koe olevansa turvassa, vaikka todellista uhkaa ei olisi.
Lapsen turvallisuuden tunnetta voidaan vahvistaa arjen kohtaamisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa: kiireettömyys, ennakointi ja tapahtumien kulun selittäminen auttavat lasta valmistautumaan ja säätelemään tunteitaan. Mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä pieniä valintoja omassa asiassa lisää hallinnan tunnetta. Joskus tutun ja turvallisen aikuisen läsnäolo voi olla ratkaisevaa lapsen turvallisuuden kokemukselle.
Vinkkejä sijoitetun lapsen ja hänen perheidensä kohtaamiseen sote-palveluissa
- Kuuntele lasta: Lapsella voi olla merkityksellisiä ihmissuhteita sekä syntymä- että sijaisperheessä. Käytä arjessa lapsen omia käsitteitä ja kunnioita hänen kokemustaan läheisistä ihmisistä.
- Tunnista vireystilat: Traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa lapsen vireystilaan ja tunneilmaisuun. Lapsi saattaa olla jatkuvassa valmiustilassa tarkkaillessaan ympäristöään.
- Luo ennakoitavuutta: Turvan lisääminen tarkoittaa lapsen tukemista vireys- ja tunnetilan säätelyssä. Tämä voi tarkoittaa tilanteiden ennakointia, sanoittamista ja stressiä tasaavien keinojen harjoittelua.
- Suunnittele yhteistyössä: Palvelut ja hoito tulee suunnitella yhdessä lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa, huomioiden lapsen erityinen verkosto. Jos huoltajan suostumus tarvitaan, ensisijainen yhteyshenkilö on sosiaalityöntekijä.
- Kunnioita yksityisyyttä: Lastensuojeluasiakkuuteen liittyvät asiat ovat salassa pidettäviä. Sovi yhdessä, miten lapsen perheestä puhutaan, kun lapsi itse ottaa asian esiin.
- Tue vanhempien osallisuutta: Tue kaikkien vanhempien osallisuutta ja heidän välistä yhteistyötä mahdollisuuksien mukaan. Lapsen etu toteutuu parhaiten, kun hänelle läheiset aikuiset sitoutuvat yhdessä tukemaan lapsen kasvua ja kehitystä. Pyydä, että sinulle avataan erilaisten aikuisten roolit lapsen elämässä.
- Ota huoli vakavasti: Jos sinulle herää huoli lapsen hyvinvoinnista, ole yhteydessä lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään matalalla kynnyksellä.
Tahatonta lapsettomuutta kohdannut perhe sote-palvelujen asiakkaana
Tahatonta lapsettomuutta kokee Suomessa joka viides hedelmällisessä iässä oleva. Osa lapsettomuutta kohdanneista jää pysyvästi lapsettomaksi, mutta suurin osa heistä lapsiperheellistyy. Tahaton lapsettomuus koskettaa nais-miespareja, itsellisesti lasta toivovia ja sateenkaariperheitä. Osa lapsettomista lapsiperheellistyy adoption tai sijaisvanhemmuuden avulla.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaisen on hyvä tiedostaa, että tahattoman lapsettomuuden kokemus ja hedelmöityshoitojen avulla lapsiperheellistyminen voivat aiheuttaa kriisin ja pitkittynyttä surua, joka aktivoituu uudelleen eri elämäntilanteissa.
Hedelmöityshoitojen avulla lapsiperheellistyminen
Hedelmöityshoitojen avulla lapsiperheellistyneet voivat olla itsellisiä vanhempia, nais-miespareja tai sateenkaariperheitä. Hedelmöityshoidot voidaan toteuttaa omilla tai lahjoitetuilla sukusoluilla, joita voivat olla munasolut, siittiöt tai lahjoitettu alkio. Noin kuusi prosenttia lapsista syntyy Suomessa vuosittain hedelmöityshoitojen avulla. Näistä lapsista joka kolmas saa alkunsa lahjasoluhoitojen avulla.
Sijaissynnytysjärjestelyillä lapsiperheellistyy Suomessa vuosittain noin 20 perhettä, heistä suurimmalla osalla on ulkomainen sijaissynnyttäjä. Vanhemmat ovat nais-miespareja, mies- tai naispareja tai itsellisiä vanhempia. Sijaissynnytysjärjestelyillä lapsiperheellistyminen ei ole Suomessa laitonta, mutta Suomessa hedelmöityshoitolaki kieltää hedelmöityshoitojen antamisen tilanteessa, jossa lapsi aiotaan antaa adoptioon.
Tahaton lapsettomuus ja hedelmöityshoidoilla lapsiperheellistyminen ovat aina yksilöllisiä kokemuksia. On kuitenkin hyvin yleistä, että kokemus vaikuttaa haavoittavasti kehoon ja mieleen, eikä se poistu raskauden tai lapsen saamisen myötä. Raskausaikana moni voi kokea korostuneesti pelkoa lapsen menettämisestä, mihin on tärkeää tarjota tukea. Tahaton lapsettomuus voi vaikuttaa vanhempaan niin, että apua ja tukea on vaikea hakea, koska lasta on toivottu niin kovasti ja vaatimus pärjäämiseen on korostunutta.
Lapsettomuuden suru ja muut haastavat tunteet pidetään usein näkymättömissä, ja sen puheeksi ottaminen voi olla kokijalleen vaikeaa. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on tärkeää ymmärtää, miten kokonaisvaltaisesti kokemus voi vaikuttaa, ja ottaa siksi asia puheeksi sensitiivisesti.
Vinkkejä perheen ja lapsen kohtaamiseen, kun perheen taustalla on tahatonta lapsettomuutta
- Tahaton lapsettomuus on yksi aikuisiän suurimmista kriiseistä. Se voi vaikuttaa kokijansa kehoon, mieleen, talouteen, työelämään, ihmissuhteisiin ja tulevaisuudensuunnitelmiin.
- Moni tahattomasti lapseton hyötyy Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n tarjoamasta vertaistuesta ja osa tarvitsee ammattilaisen tarjoamaa psykososiaalista tukea.
- Sosiaali- ja terveyspalveluissa on tärkeää tunnistaa tahattoman lapsettomuuden kokemus ja ammattilaisen on hyvä ottaa kokemus sensitiivisesti puheeksi ja kysyä millaista tukea ja apua kokemuksen käsittelyyn tarvitaan.
- Hedelmöityshoitojen avulla alkanut raskaus ja tahattoman lapsettomuuden kokemus heijastuvat raskausaikaan. Osa kokee raskauden aikana hyvin voimakasta pelkoa lapsen menettämisestä. On tärkeää, että neuvolassa osataan huomioida tämä kokemus ja tarjota tukea.
- Keskenmenon kokeneet tarvitsevat kokemuksen validointia ja tukea kokemuksen käsittelyyn. Jos keskenmenon kokeneella on asiakkuus neuvolaan, on tärkeää tarjota keskusteluapua, jotta käsittelemätön keskenmenokokemus ei myöhemmin estä lapsitoiveen edistämistä.
- Sekundaarinen lapsettomuus, eli toisen lapsen toive voi olla hyvin kuormittava kokemus. Kokemusta on tärkeä saada käsitellä ammattilaisen kanssa ja saada myös tarvittaessa tietoa hedelmöityshoidoista.
- Ammattilainen voi tukea sijaissynnytysperheitä mm. neuvolassa siinä vaiheessa, kun lasta odotetaan. Heidän kanssaan voi esimerkiksi pohtia lapsen ruokkimiseen ja hoivaan liittyviä asioita, jotta kiintymyssuhde lapsen ja vanhemman välillä pääsee vahvistumaan heti lapsen synnyttyä.
- Lahjasoluhoidoilla lapsen saanut perhe tarvitsee tukea lahjasolutaustasta lapselle puhumiseen ja mahdollisesti sen käsittelyyn, että osa tai kaikki lapsen geeneistä tulee sukusolujen lahjoittajalta.
- Lahjasoluhoidoilla alkunsa saaneet henkilöt voivat täysi-ikäisenä selvittää sukusolulahjoittajan henkilöllisyyden Valviran Luoteri-rekisteristä. Lahjasolutaustaiset voivat tarvita tukea omaan taustaan ja identiteettiin liittyvien kysymysten käsittelyssä.
Lisätietoja tahattomasta lapsettomuudesta ja lahjasoluperheistä
Uusperhe sote-palvelujen asiakkaana
Uusperhe muodostuu kahden aikuisen välille, joista ainakin toisella on alle 18-vuotias lapsi ennen uusperheen muodostumista. Taustalla voi olla vanhempien ero, leskeytyminen tai itsellinen vanhemmuus. Noin joka kymmenes lapsi asuu tai vuoroasuu uusperheessä.
Uusperhe eroaa ensiperheestä toiminnaltaan, rakenteeltaan ja suhteiltaan. Tuki- ja palvelujärjestelmät ovat kuitenkin rakennettu ensiperhekeskeisesti. Uusperheet tarvitsevat uusperhedynamiikkaa ymmärtävää tietoa ja tukea.
Uusperheeksi kasvaminen on prosessi, jossa korostuvat aikuisten parisuhde-, kommunikaatio- ja tunnetaidot. Hyvin toimiva uusperhe on siinä elävien lasten tulevaisuuden turvallinen kasvualusta.
Uusperheiden erityispiirteet
Uusperheessä yhdistyy kaksi eri perhekulttuuria, joista ajan kuluessa kehittyy yksi perhe. Hämmennystä ja ristiriitoja voivat aiheuttaa perheiden erilaiset kasvatuskäytännöt, tavat, rutiinit tai säännöt. Bonusvanhemmaksi ja -lapseksi tullaan ilman yhteistä historiaa. Rakastunut vanhempi saattaa odottaa lapseltaan samankaltaista tunnetta uutta aikuista kohtaan.
Vanhempien ja lasten sopeutuminen uusperheeseen on eritahtista. Lapsen perheeseen tulee uusia ihmisiä, jolloin lapsi tarvitsee sopeutumiseen aikaa ja tukea. Lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen, ja bonusvanhempaan kiintyminen voi siksi olla vaikeaa. Pienimmät lapset sopeutuvat nopeammin, kun taas teini-ikäisille muutokset ovat vaikeita. Lapsen persoona vaikuttaa hänen kykyynsä sietää muutoksia.
Uusperheen kehitysvaiheiden tunnistaminen auttaa ymmärtämään, mitä parisuhteessa ja -perheessä on meneillään. Roolit voivat aluksi olla epäselviä ja aikuisten on löydettävä uusia tapoja toimia yhdessä. Arjessa avainkysymyksiä ovat vuorovaikutus, selkeät säännöt ja sosiaalisen vanhemman paikan löytyminen.
Uusperheessä on paljon perheen ulkopuolelta tulevia odotuksia ja tarpeita. Arjen sujuvuuteen vaikuttavat muun muassa entiset puolisot sukulaisineen, mahdolliset muualla asuvat tai vuoroasuvat lapset sekä uuden puolison sukulaiset. Ihmissuhteita on paljon, jolloin voi tuntua, ettei mihinkään pystyy itse vaikuttamaan. Tulkinnat ja oletukset luovat väärinkäsityksiä ja jarruttavat avoimuutta ja joustavuutta. Avoin keskustelu on tärkeää. Kaikki uusperheen jäsenet saattavat tarvita tukea arjen rutiinien sekä uusperheen vuorovaikutus- ja ihmissuhteiden toimivuuteen.
Vinkkejä uusperheiden ja lasten kohtaamiseen sote-palveluissa
• Anna uusperheen itse määritellä heille tärkeät läheis- ja perhesuhteet. Perhekäsitykseen vaikuttavat monet asiat, kuten emotionaalinen tunneyhteys, kohdatuksi ja hyväksytyksi tulemisen kokemus, tila ja lupa olla oma itsensä.
• Kohtaa kaikki bio- ja bonusvanhemmat tasavertaisina.
• Tue yhteisvanhemmuutta, jossa kaikki vanhemmat osallistuvat lapsen hoitoon, kasvatukseen ja elatukseen yhdessä sovituilla tavoilla. Lasten tapaamis- ja huoltosopimukset vaikuttavat merkittävällä tavalla uusperheiden arjen toimivuuteen. Uusperheen lapset, joiden vanhemmat hoitavat asiansa sovussa, voivat aivan yhtä hyvin kuin ensiperheen lapset.
• Tarkastele asioita lapsen näkökulmasta. Lapsi voi kokea hylätyksi tulemisen tai ulkopuolisuuden tunteita. Lapsen läpikäymät menetykset, vanhempien ero ja uudet ihmissuhteet voivat aiheuttaa lapsessa hämmennystä. Sopeutumisen haasteet voivat ilmetä erilaisina oppimisen, käyttäytymisen ja sosiaalisten suhteiden haasteina.
• Huomioi, että vuoroasuvien lasten arkeen vaikuttavat monet asiat: vaihtopäivät, lapsen oma tila molemmissa kodeissa, sisarukset tai lemmikkieläimet, kotien välimatkat, erilainen päivärytmi, ruokavalio ja harrastukset.
• Muista, että jos biovanhempien perhe-elämä ja ero ovat olleet kovin riitaisia, voi uusperhe olla lapsen näkökulmasta toivottu ja turvallisuutta vahvistava muutos. Lapsi voi uusperheen myötä saada mallin toimivasta, tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta parisuhteesta sekä perhe-elämästä.
• Tue perheen omaa toimijuutta ja voimavaroja.
• Auta lasta tunnistamaan ja purkamaan kuormittavia tunteita.
• Muista lapsen oikeudet ja pidä rohkeasti lapsen puolta.
Yhden vanhemman perhe sote-palveluiden asiakkaana
Yhden vanhemman perheitä on kaikista lapsiperheistä jo lähes neljännes, ja luku kasvaa jatkuvasti. Näihin perheisiin kuuluvat totaaliyksinhuoltajat, eronneet ja itselliset vanhemmat sekä leskivanhemmat. Sama vanhempi voi olla samaan aikaan esimerkiksi eronnut vanhempi ja yksinhuoltaja.
Eroperheisiin kuuluvat vuorovanhemmat, lapsen kanssa yhteisen osoitteen jakavat vanhemmat, viikonloppuisin lastaan tapaavat vanhemmat ja yksinhuoltajat.
Totaaliyksinhuoltajissa on esimerkiksi leskiä ja niitä perheitä, joissa toinen vanhempi ole koskaan ollut mukana lapsen elämässä.
Itsellinen vanhempi on halunnut saada lapsen yksin hedelmöityshoitojen ja luovutettujen sukusolujen avulla.
Yhden vanhemman perheiden erityispiirteet
Tärkeintä perheiden kohtaamisessa on, ettei oleta perhetilanteesta mitään. Lähihuoltaja, kenen luona lapsi asuu, keitä lapsi pitää perheenään ja kuka hoitaa esimerkiksi lapsen terveyteen liittyviä asioita, eivät selviä osoitteen, sukunimen tai vanhemman sukupuolen perusteella.
Aikuinen voi olla vanhempi, vaikkei hänen osoitteessaan asukaan lasta. Häneltä voi kysyä, keitä hänen lähipiiriinsä ja perheeseensä kuuluu. Lapselle oma perhemuoto on kokonainen vanhempien lukumäärästä huolimatta, joten perhemuotoa ei tarvitse surkutella lapselle tai vanhemmalle.
Jos lapsella on kaksi osoitetta kahdessa eri kunnassa, kannattaa selvittää, miten tämä vaikuttaa palveluihin ja lapsen hoitoon. Kaikissa tilanteissa voi kysyä, kuka on vastuussa hoitoon liittyvissä asioissa. Kysy myös vanhemman jaksamisesta, verkostoista ja siitä, onko hänellä apua ja tukea saatavilla. Anna tietoa niistä alueen palveluista, jotka tukevat perheen hyvinvointia. Myös järjestöjen antamaa tukea kannattaa tarjota. Yhden vanhemman perheiden liitto ry ja Yksin vanhempana ry sekä Suomen Uusperheiden Liitto ry tarjoaa monenlaista tietoa, palveluita ja vertaistukea yhden vanhemman perheille.
Vinkkejä yhden vanhemman perheen ja lapsen kohtaamiseen sote-palveluissa
- Älä oleta tai tulkitse asiakkaan perhetilanteesta mitään, kysy heiltä itseltään, miten he perheensä määrittelevät.
- Selvitä, onko lapsella muita läheisiä aikuisia elämässään, jotka saattavat hoitaa lapseen liittyviä asioita.
- Kysy suoraan mutta ystävällisesti, kuka hoitaa lapseen liittyvät terveys- ja muut asiat. Lähtökohtaisesti ja useimmissa tapauksissa molemmilla vanhemmilla on oikeus tietää ja hoitaa lapseen liittyvät terveysasioita.
- Mikään perhemuoto, myöskään yhden vanhemman perhe, ei ole huonompi kuin mikään muukaan. Perhetilannetta ei tarvitse surkutella lapselle tai vanhemmalle.
- Jos lapsella on kaksi kotia, asiakkaan kanssa pitää käydä läpi, miten palvelut ovat lapselle saatavilla ja millä alueella.
- Muista ohjata asiakas, sekä lapset että aikuiset, myös vertaistuen piiriin.
- Kysy vanhemmalta tukiverkostoista ja hänen omasta jaksamisestaan.
Lisätietoja ja materiaaleja yhden vanhemman perheistä ja perheille
Itsellisten vanhempien teemakortit antavat tietoa ryhmänvetäjille ja itsellisille vanhemmille. Niitä voi käyttää vanhempi itse tai osana ryhmätoimintaa. Kortit voi vaikkapa tulostaa itselle käyttöön!
Eroinfo-podcast on Yhden Vanhemman Perheiden Liiton viisiosainen podcast-sarja, jossa jokaisessa jaksossa liiton asiantuntijat keskustelevat valikoiduista eroon liittyvistä aiheista.
Yksin odottavien ja kasvattavien materiaalit eli valmiit ohjaajan oppaat ovat vapaasti ladattavissa ammattilaisten käyttöön. Niiden avulla voi ohjata Leija-ryhmän tai käyttää materiaalia muun työn tukena.
Mitä erossa on hyvä ottaa huomioon? on tiivis infopaketti eronneille ja eronneiden kanssa työtä tekeville.
